lauantai 22. marraskuuta 2014

Tähtien tuiketta ja tunnelmia joulun odotuksesta


Havahduimme aamupalakeskustelussa, että kuukauden päästä joulu kolkuttelee ovella. Olin jo viikolla suunnitellut, että tänä viikonloppuna on lupa viritellä tunnelmavaloja. Tämän kuvan joulutähti on viimevuoden jouluvaloalennuskorista ostettu. Kaunis se on, mutta ongelmana on vain lyhyt johto. Olemme tehneet periaatepäätöksen, että yhtään jatkojohtoa ei kodistamme löydy. Sen vuoksi ripustin sen nyt tähän vieraseteisen naulakkoon tuomaan tunnelmaa. Tuoli on Vepsäläisen muuttomyynnistä löytynyt helmi. 

Pianon päällä tunnelmaa tuovat hopeiset koristeledit. Ne ovat sopivasti pianon mittaiset ja valaisevat pianon koristeellisesti. Tykkään näistä valoista kovasti ja nämä ovat löytyneet Prisman valikoimasta. Taulut olen ostanut Iskusta ja olen itse tuunannut niitä koristemaalaamalla.




Meillä joulunaika alkaa siitä, kun lapset alkavat soittaa joululauluja. Tämä nuotti on soinut meillä jo pari viikkoa ja laulu kuulostaa jo aivan hyvältä. Joulukonsertti on ensi lauantaina musiikkiopistolla. Se aloittaa meidän perheessä todellisen joulun odotuksen. 


Mitä pimeämpää ulkona on, sitä enemmän meillä poltetaan kynttilöitä. Nostin pitkästä aikaa muutamia Pentikin poroja kirjahyllyn päältä koristamaan olohuoneen pöytää. Harvemmin tulee poltettua niissä kynttilöitä, mutta nyt perjantaikauppareissulla pistäydyimme yhdessä ihastelemassa Pentikin joulua ja mukaan tarttui tämä pallokynttilä sekä isoon poroomme pitkät kynttilät (siitä myöhemmin).



Ripustelin isot joulutähdet ikkunoihin. Isoja joulutähtiä meillä on kaksi. Ensimmäinen on olohuoneessa ja toinen on keittiössä. Tähdet koristavat ikkunoitamme jo kolmatta vuotta. Olen löytänyt ne Etolasta. Näissä on todella pitkä johto ja sen vuoksi ne on helppo ripustaa melkein mihin vain. Lisäksi johdosta löytyy välikatkaisija, joka helpottaa käyttöä. 




Kuvan pallovalot olin jo viikolla asettanut tähän, vaikka ne siirtyvät toiseen paikkaan kuusen astuessa sisään. Pallovalot posti toi jokin aika sitten ja näitä löytyy Sisustus Jadelinin valikoimista. Nämä sisustusvalot ovat sellaiset, että niitä voi pitää esillä vaikka ympärivuotisesti. 


Kodissamme tuoksui myös joulupiparit, sillä piparitalon elementit valmistuivat tänään. Meidän joulukoti rakentuu tunnelmasta ja hyvästä, lämpimästä kodin ilmapiiristä. Suunnittelemme joulun koristelun koko perheen voimin yhdessä. Tietysti jouluumme kuuluu perinteitä ja pysyvyyttä, mutta yhteinen suunnittelu ja joulun valmistus on osa meidän omaa jouluamme. Koristelu on jo suunniteltu, mutta siitä myöhemmin lisää. 

Tunnelmia ja tuoksuja sinunkin viikonloppuun lukijani! 

lauantai 15. marraskuuta 2014

Lämpimiä ajatuksia joka silmukkaan


Olen viimepäivien aikana neulonut melkeinpä joka välissä. Minulla on useampi neuletyö aina kesken ja se antaa mahdollisuuden tehdä juuri sitä, mikä tuntuu sopivalta. Tämän neuletyön puikot herättävät hilpeyttä perheessämme. Niitä kutsutaankin "verhotangoiksi", sillä ne ovat nroa 20. Näillä puikoilla neuloessa työ edistyy nopeasti ja työtä on lupsakkaa tehdä. Ohje on ihan itse keksitty summittainen silmukkaluku tuubihuivia varten. 




Sinulle Rakas


Tämä vielä keskeneräinen neuletyö on pienelle rakkaalle kummilapsellemme. Bambupuikot tuntuvat pehmeältä käteen ja niillä on mukava neuloa. Ne saa myös ottaa muutamien lentoyhtiöiden lennoillekin mukaan. Pidän myös niiden pehmeästä värisävysta. 


Neuloessa saa rakastaa ja tuoda lämpimät tunteensa työn jokaiseen silmukkaan. Itsetehty neulenuttu kertoo siitä, että hän on meille rakas. 


Ohje nuttuun löytyy Suuri Käsityö-lehdestä 10/2014 (nro 42). Lankani on Merino Extrafine 120, joka hieman vahvempaa lankaa kuin ohjeessa oleva babylanka. Neulos tuntuu silti yhtä ihanan pehmeältä. 


Nuttu lämmittää ja suojelee pienokaista tuulelta ja tuiverrukselta ja se on neulottu pienelle ihmiselle lämmöllä. Jokaiseen silmukkaan kietoutuu lämpimiä ajatuksia ja rakkautta. 


sunnuntai 2. marraskuuta 2014

Punapilkkuiset patalaput


Siivoilin yksi päivä ompelulaatikoitani ja löysin tämän punapilkullisen Tilda-kankaan. Olin ostanut kankaan pienestä putiikista joskus aiemmin. En ollut keksinyt, mitä tästä tilkusta ompelisin. Huomasin jo aiemmin, että keittiön patalaput olivat jo aikansa eläneet ja edes pesukone ei pelastanut niitä. Tämä kangas tuli vastaani ja heti keksin, että tästä teen ne - uudet punapilkkuiset patalaput keittiöömme.


Malli oli yksinkertainen - ilman mittanauhaa tekaistu. Patalappujen väliin laitoin pehmeää vanua monta kerrosta ja pienen palan kangasta, jota yleensä käytetään silityslaudan päällyskankaaana. Sen sujautin vanujen väliin. Se estää kuuman tuntumista käsiin. Vanu vain pehmentää tuntumaa, mutta ei estä kuumaa.

Iloa pieneen käsityöhetkeen antoivat myös Fiskarssin uudet käsityösakset. Ne sain tilaajalahjana, kun tilasin itselleni Käsityö-lehden. Ne näyttävät niin upeilta ja kauniilta, ettei niitä tarvitse edes kaappeihin piilottaa. Leikkaavat hyvin ja tuntuvat käteen mukavilta. Lisätietoa saat täältä.
Ystäväni blogissa on käynnissä Fiskars-arvonta ja sitä pääset kurkistamaan täältä.


Lopputulokseen olen tyytyväinen ja mieli tuli iloiseksi, kun sai hetken ommella ja toteuttaa itseään.


Kaiken ei tarvitse olla aina kallista tai desing-tuotteita. Joskus itsetehdyt pienet asiat tuovat jopa enemmän iloa kuin kalliit tavarat. Usein tartun hetkeen ja teen juuri sitä, missä koen rentoutuvani. Mikä sen parempi tapa valmistautua tulevaan viikkoon. Mukavaa alkavaa viikkoa! 

lauantai 1. marraskuuta 2014

Virkkuukoukun heilutusta


Virkkaus on yksi rakas harrastukseni. Nämä paksut ontelokuteet ovat suosikkejani ja tässä on tulossa luova tuote jämäkerästä. Katsotaan, mikä tästä nyt syntyy. 

Tämän Aura nimisen maton olen saanut valmiiksi viime kesänä ja ohje tähän löytyy täältä: 

Muutin ohjetta sen verran, etten tehnyt viimeisen kerroksen pompuloita, koska en tykännyt niistä. Halusin lopettaa maton selkeästi. 




Tämän maton olen virkannut aiemmin kuin äskeisen ja olen muutaman kerran pessyt tämän pyykkikoneessakin 40 asteessa. Hyvin on pysynyt kuosissaan ja tuntuu ihanan pehmeältä jalan alla. 

Tämän ohjeen löydät täältä: Juhannusruusu

Lisää ohjeita täällä: Virkkausohjeita

Virkistäviä virkkaushetkiä sinulle lukijani.