keskiviikko 25. helmikuuta 2015

Unelmamme pihasauna

Mökkielämään liittyy tiettyjä haavekuvia, mutta monta niistä voi toteuttaa myös omalla pihalla. Meidän pihalla on kesäisin myös mökkitinnelmaa. Elämään kannattaa sisällyttää unelmointia ja haaveilua, sillä se edistää hyvinvointia. Olemme aloittaneet pihasaunan rakentamisen. Ehkä ensi kesänä saan sytyttää pihasaunan puukiukaan ja jäädä tuijottelemaan liekkien loimotusta. 


Olemme edenneet hitaasti. Pihasaunaa on haaveiltu, puhuttu, suunniteltu ja juteltu jo vuosia. Välillä jo tuntui, että se on liian suuri unelma. Toiveita oli paljon ja ne kaikki piti rutistaa tiettyihin raameihin. Kotimme suunnittelija Suunnittelutoimisto K. Kellokoski tuli avuksemme. Saimme paperiasiat kuntoon ja toiveemme huomioitiin hyvin. Lupapaperit pölyyntyivät pöytälaatikossa viikkoja, mutta vihdoin syksyllä veimme asiaa eteenpäin. Joululahjaksi saimme rakennusluvan ja nyt alamme toteuttaa unelmaa konkreettisesti.


Tämä kuva on syksyltä. Sauna rakennetaan metsän reunaan, omenapuiden tuoksujen äärelle. Nyt tätä kohtaa peittää ohut kerros loskalunta, mutta pääsemme aloittamaan. Tänään pihaan kurvasi hiekka-auto ja työt aloitetaan lähipäivinä. Sisälläni on kutkuttava tunne - ihan kuin perhosia vatsassa, kun jotain jännittävää on tapahtumassa. Kaikki on valmiina ja yhteinen pitkäaikainen haaveprojekti alkaa toteutua. Tuntuu ihanalta.


Tässä teille pieni kurkistus pihasaunamme pohjaratkaisuun. ( kuva on tarkoituksella sumea) Unelmia on hyvä jaksaa odottaa, sillä silloin ne tuntuvat vielä makeammilta toteutuessaan. 

perjantai 20. helmikuuta 2015

Keinutuolin tarina

Keinutuolissa on hyvä neuloa ja virkata. Tämä pipo on syntynyt lankakerien lopuista ja olen virkannut sen kaksinkertaisella langalla. Satiinirusetti on solmittu koristeeksi ja sen paikkaa voi helposti vaihtaa. 



Keinutuolin tarina alkoi, kun löysimme sen ränsistyneenä kirpputorilta jo vuosia sitten. Tuoli oli räsyinen, mutta perusosat olivat kunnossa ja jouset ehjänä. Puuseppämieheni entisöi tuolin. Minä autoin vain vähän kangasosien ompelussa. Yhteistyö on voimaa. 



Istumisasento tuolissa on lempeän pehmeä. Keinutuoli on muuttanut mukanamme kodista toiseen ja elänyt elämäämme. Kun lapset olivat pieniä, monesti ne tuuditeltiin uneen tässä keinutuolissa. Keinutuoli oli pitkään yläkerrassa, mutta siirsimme sen askarteluhuoneeseen vaihtelun vuoksi. Siinä on mukava lukea, neuloa tai virkata. 


Arne Jacobsenin seiska-tuoli tuo väriä ja kevätiloa askarteluhuoneeseen. Siirsin tuolin piristykseksi tyttärelleni ja kaipasin makuuhuoneessa olevaan työpisteeseen levollisempaa tunnelmaa. Tyttäreni tykkää askartelusta, piirtämisestä ja kirjoittamisesta. 



keskiviikko 18. helmikuuta 2015

Otetaan rennommin


Ihana kevätaurinko pilkistelee ikkunoista ja virkistää mieltä. Kotona on hyvä olla.


Innostuin siivoilemaan nurkkia ja tutkimaan lomailessani lasten tavarapaljoutta. Koululaisille kertyy kaikenlaisia lippulappupapereita, kun kaikki on keräilty talteen. Yksi työpiste on osoittautunut hyväksi tässä yläkerran portaiden alla. Se sai pienen kasvojen kohotuksen, kun tein löydön Iittalan myymälästä. Tämä ihana Verso Designin pikku koppa on ollut ajatuksissa jo hetkisen ja nyt sain tämän 8€ kaikkien alennusten ja bonusseteleiden jälkeen. Veikeän vihreä teroitin on tuliainen Biltemasta.


Lapset ovat erilaisia ja luonteenpiirteet vaihtelevat samassakin perheessä. On suloista seurata, miten eri tavoin huolellisuus ilmenee. Tämä pikku herra säilyttää kaikki koulukirjat, vihkot yms tässä lelukorissa. Kaikki löytyvät ja ovat lähellä. Ei siinä sen kummempia hyllyjä tarvita. Hän on saanut tämän keltaisen koppansa silloin, kun rakennettiin vielä dubloja. Tässä koulukirjat säilyvät yhtä hyvin kuin suorassa pinossa hyllyssä ja unohduksia ei ole ollut. Olenkin antanut lapsillemme tilaa ilmentää itseään kodissamme, jotta koti tuntuisi kaikille kodilta. Tämä on hyvä opetus minulle siitä, että otetaan rennommin ja nautitaan. 



sunnuntai 8. helmikuuta 2015

Yhteistä aikaa

Meidän perheessä yhteinen aika jakaantuu joskus niin, että "pojat" puuhaavat niitä 'miesten' juttuja ja me "tytöt" puuhaamme 'tyttöjen' juttuja. Yhteinen aika on usein kortilla, kun meillä molemmilla on omat työmme ja tehtävämme. Pidämme kuitenkin kiinni siitä, että viikossa on vähintään yksi ns koti-ilta, jolloin kukaan ei mene mihinkään - ollaan koko perhe yhdessä. Avoimuus on hyvä asia ajankäytössä ja siitä on tärkeää keskustella, jotta kaikilla on hyvä mieli.


Tämä postaus kertoo nyt niistä meidän tyttöjen jutusta. Tällä viikolla innostuimme yhteistuumin tekemään käsitöitä. Tyttäreni halusi näyttää koulussa oppimiaan ompelutaitojaan ja minä siinä ompelutaitojen esittelyä seuratessani osallistuin yhteisen tuotoksen valmistamiseen neulomalla.


Lapaset ommeltiin äidin kangaslaatikon pohjalta löytyneestä fleecepalasesta.


Kaavat piirrettiin itse ihan omaa pientä kättä mallina käyttäen. Ei kovin ihmeellistä.


Lopulta yhdistimme molempien tuotokset yhdessä ompelukoneella ommellen.


Lopputulos oli iloinen yllätys. Yhteinen aika on kultaakin kalliimpaa. 
Leppoisaa lepopäivää. 




tiistai 3. helmikuuta 2015

Korujen uusi koti


Joskus sanonta "pienet asiat tekevät onnelliseksi" saattaa tuntua kliseeltä, mutta viime viikonloppuna sain uudet naulakot eteisen vieressä olevaan wc:hen. Nämä oikeasti kai takeille tarkoitetut Muuton The Dots naulakot sain ystävältäni jo useampi kuukausi sitten. Muoto ja materiaali ovat mieleeni. 


Toinen näistä on valkoinen ja toinen harmaa. Naulakot asennettiin rakkaani toimesta entisten naulakoiden paikoille ja ei edes porakonetta tarvittu. Joskus arjen ilot ovat todella pienestä kiinni. 


Toiseen pystyy "nakkaamaan" pyyhkeen ja pyyhe pysyy hyvin paikoillaan. Toiseen ripustin käytössä olevia korujani ja näin naulakosta tuli korujen uusi koti. Wc:n seinien yläosassa on tapettia ja alaosan laatat on ladottu tiililadonnalla. Seinällä on suuri peili, jossa on hopean väriset kehykset. Wc:n taso jatkuu seinästä seinään, mikä ei tosin kuvissa näy. Laskutilaa kaikenlaisille tavaroille on riittävästi. 


Arkikin voi olla kaunista. Saippuat ja simpukat ovat sulassa sovussa lasisella pyöreällä lautasella. Samoin pumpulipuikot olen asetellut läpinäkyvään kannelliseen lasikuppiin pöydälle. Lattialla ei ole tällä hetkellä mattoa, mutta suunnitteilla on virkata tähän tilaan uusi pyöreä matto. Vinkkaa minulle, jos sinulla on jokin kiva, uusi malli tiedossa. 



Nämä uudet naulakot piristivät arkeni ja tuovat iloa joka aamu, kun valmistaudun työpäivääni. 
Iloa sinunkin viikkoosi lukijani!