sunnuntai 29. maaliskuuta 2015

Pääsiäisperinteitä


Pääsiäisperinteisiin kuuluu, että palmusunnuntaina käydään ilahduttamassa lähellä asuvia virpomalla. Nämä vitsat on koristeltu huolella ja hartaasti tyttäreni toimesta. En voi säilyttää niitä sisällä, koska olen hyvin allerginen näille pajuille. 


Perinteisiin kuuluu myös virpomisasun valmistaminen. Tänä vuonna ohje löytyi Suuri Käsityö-lehdestä (3/14).  Lehdessä on haalarin kaava, josta muokkaamalla sain valmistettua pupuasun. Puvun ompelin fleecestä, joten asua voi käyttää kotioloissa lököilyasuna. 


Mitäpä äiti ei tekisi oman prinsessansa ilahduttamiseksi. Tosin tällä kertaa opetin samalla kaavojen piirtämistä. Neiti sai itse piirtää kaavat kaava-arkilta. Leikkaamisen teimme yhdessä. 


Pupu uskaltautui pikaiseen kuvaan hieman ujostellen. 


Hännäntöpsykkä on neidon omaa käsialaa ja emme kiinnittäneet sitä asuun pysyvästi. Iloista pääsiäisen aikaa sinullekin! 




torstai 19. maaliskuuta 2015

Arkionnea

Pieniä iloja arkeen tuo asioiden siirtäminen paikasta toiseen. Vanha esine alkaa näyttää uudelta, kun ympäristö vaihtuu. Siirsin vanhan Woodnotesin lehtitelineen yläkertaan tämän uuden tieltä. 


Musta lehtiteline näyttää särmältä ja tyylikkäältä. Tällä on myös kätevä viedä lehdet lehtikeräykseen. Nostaa vain koko telineen mukaan. Tykkään tämän selkeydestä ja yksinkertaisesta ideasta.


Paperinarusta valmistettu kangas on kestävä materiaali ja metalliset jalat antavat selkeän ilmeen tuotteelle. Vaaleampi versio, jonka olen hankkinut 2005, pääsee osaksi ompelupisteen sisustusta. Ensin minun täytyy vain vähän korjata sitä.

Mitä arjen pieniä iloja sinulla on? 







lauantai 7. maaliskuuta 2015

Unelmista totta

Työt on aloitettu miniraksallamme. Pihasaunan anturavalu on tässä kuvassa valmisteltu. Saunan edustalle jää kivasti kuvassa näkyvä tammi. Aika näyttää kestääkö se tämän projektin. Taustalla näkyy myös kivimuuri, jonka kaivurilla teetimme viime syksynä. Kaikki kivet ovat löytyneet omalta tontiltamme ja taustalla pilkistää ikioma puolen hehtaarin metsä - kuten lapset sitä kutsuvat. 


Tämä kuva on otettu anturavalun jälkeen. Tällä hetkellä perustukset ovat valmiit ja ne toteutti kodissamme asuva rakentamisen ammattilainen. Viime perjantaina minua odotti kotipihassa iloinen yllätys. Pihassa "rouskutti" kaksi kuorma-autoa. Toinen toi tilattua tavaraa ja toinen odotti vuoroaan, jotta mahtuisi kaatamaan hiekkakuormansa. Minulle tämä kaikki tuli iloisena yllätyksenä. Piha on nyt vähän rosoinen, mutta ei se juuri nyt haittaa. Tältä maisema näyttää ennen perustuksia ja rakennuksen pystyttämistä.


Tässä pieni kurkistus eilisen päivän tilanteesta. Runkoa alettiin pystyttämään ja iloksemme saimme sukulaisilta apua tähän vaiheeseen. Minusta ei siinä ollut paljon apua, vaikka tykkäänkin puuhailla pihalla yhdessä puolisoni kanssa. Pieni tammi tarkkailee tilannetta työmaan edustalla. 


Touhukasta lauantaita - täällä on jo täysi tohina päällä.