keskiviikko 22. helmikuuta 2017

Kokeillaanko?



Mikä saa sinut kokeilemaan? Innostumaan? Mikä saa sinut hyvälle tuulelle? Leikkokukat vievät minun sydämeni joka kerta. Olen hulluna tuoreisiin kukkiin! Entä sinä? Meillä kokeileminen ja ideointi liittyy yleensä kotiin tai johonkin muutokseen. Mitä sinä ajattelet, jos me... Entä miltä sinusta tuntuisi, jos... Millaiselta se näyttäisi käytännössä? Voisitko piirtää? Voitko sinä kilpailuttaa? Lähtökohtana on usein käytännöllisyys - arki. Usein on innostumme yhdessä ja viime aikoina meillä on alkanut monenlaisia "pikku projekteja". Pysy siis kuulolla.



 Suunnittelut elävät omaa elämäänsä ja odottavat sopivaa hetkeä - fiilistä. Pikku projektit ovat meillä sitä kuuluisaa yhteistä aikaa, mutta meillä on myös hyvin hauskaa. Tietysti minun silmäni loistavat, kun "kuvittelen" olevani upea raksa-apulainen, vaikka todellisuudessa olen "kyytipoika".  Kun teemme asioita yhdessä, huomaamme, että aika on mennyt kuin siivillä. Arvostan suuresti yhteisiä hetkiä. Toki teemme muutakin yhdessä kuin remppaamme. 

Viime kesänä puuhailimme pihalla ja innostuimme. Uudistimme hiukan autotallin ilmettä modernimmaksi - idea sai alkunsa, kun tein remppaa varastossa ja varaston ovi meni vaihtoon. Kokeillaanko? Miltä näyttäisi pikkupaneli isomman vierellä?  Useinhan siinä käy niin, että remppainto laajenee ja niin meilläkin kävi. Puolisoni innostui kokeilemaan, miltä pikkupaneli näyttäisi tallin päädyssä. Minulla ei ole taitoa ns kuvitella valmiina näitä juttuja. Hänellä on. Minun vahvuuteni ovat muilla osa-alueilla - ei näissä ulkoseinissä. Onneksi täydennämme toisiamme. Missä sinä olet parempi kuin muut? Mieti. 


Autotallin ilme muuttui keveämmäksi. Ennen ikkunoiden yläpuolella oli ns katkaisurima. Se poistettiin ja ikkunanpielet uusittiin osittain. Minulta puuttuu kyky kuvitella muutos ilman kuvia ja vaikka olin saanut tämän myös piirrettynä - hiukan jännitti, miten se muuttuu. Muutos oli positiivinen. Olin innostunut. Talli maalattiin uudelleen niiltä osin kuin oli tarve. Näin pakkaspäivänä on mukava muistella kesän yhteisiä hetkiä ja nauttia työn tuloksista. 



Miten sitten uskaltautua kokeilemaan? Luota siihen, mitä aiot. Sano ääneen, mitä ajattelet. Kaikki on sallittua vielä suunnitteluvaiheessa. Meillä varaston kaaos saatiin kesytettyä myös ns ulkoapäin.

Ihanaa pakkaspäivää!
Anni 



maanantai 13. helmikuuta 2017

Lempeästi kotona




Lempeys itseä kohtaan on tärkeää. Oletko sinä muistanut pysähtyä ja levätä?  Arki saattaa muuttua yhtäkkiä virkanaisen elämästä villasukkakuningattaren elämään. Minulta se on vaatinut sopeutumista. Kiireenkin keskellä lepo on usein tarpeen. Se on parasta lääkettä elämän haasteisiin. Uskomalla itseemme elämänhallinta, rauhan ja turvallisuuden kokeminen lisääntyvät. Tämä on parasta minulle juuri nyt - luota siihen tunteeseen. Lepää ja pysähdy. Syyllistin itseäni mielessäni, kun "tulehdusarvoni" olivat koholla. Yhtäkkiä tajusin, ettei se edistä toipumistani. En voi tilanteelle mitään - syyllisyys on turhaa. Päätin olla lempeä itselleni - parannella kunnolla. Olen järjestänyt rentouttavia hetkiä itselleni. Päätin viettää sairaslomani lempeästi kotona - ei kukaan ole korvaamaton. Tämä hetki on osa arkeani nyt. Jokainen päivä on tärkeä. Elämä on tässä ja nyt. 



Olen ehtinyt unelmoimaan uusista sisustusideoista - ajattelulle on ollut aikaa, kun en ole voinut oikein tehdä mitään. Olen ollut kiitollinen pysähdyksen tarkoituksesta - tavoitteeni on ollut parantua, toipua. Tavoite on onnen edellytys, kun mieli on virkeä, kehokin aloittaa toipumisen. Totumme nopeasti uuteen tilanteeseen, vaikka aluksi kapinoisimme sitä vastaan. Tälläkin tarinalla on onnellinen loppu. 

Muista jäädä ajoissa lepäämään. 
Anna rauhassa aikaa toipumiseen. 
Ei työ tekemällä lopu - se odottaa sinua. 

Iloa viikkoosi!
Anni 



perjantai 10. helmikuuta 2017

Uusi ilme - keveä mieli



Olen pitkään suunnitellut tekeväni tämän - blogin ilmeen uudistuksen! Sain sen vihdoin aikaiseksi. Käykääpä kurkistamassa blogini uudistunutta ilmettä. Miltä se teistä näyttää? Yritin valita huolella fontin yms. Suosikkini on tällä hetkellä otsikoissa näkyvä fontti. Tavoitteeni oli valoisa, selkeä ja tyylikäs. Miten onnistuin? Kurkista koko versio Internetistä - silloin etusivu näkyy parhaiten. Rentouttavaa viikonloppua teille ihanat lukijat!

Anni

p.s En vielä ennättänyt käydä kaikkien tekstien kuva-asetuksia läpi, mutta vähän kerrallaan.

Talvista oleskelua - tervetuloa meille


Tervetuloa meidän kotiin tänäkin vuonna. Kirjoitan blogiani oman intuition varassa - silloin kun hyvältä tuntuu. Loma teki tehtävänsä - olimme reissussa ja kaukana  arjen haasteista koko perheen voimin. Elämää ei kannata odotella, vaan rohkeasti kääriä auki sitä unelmaansa. Meidän Thaimaan lomamatka oli yhteinen unelma. Kiitollinen mieli unelman toteutumisesta. Tällä hetkellä kodissamme voi nauttia talvisesta tunnelmasta. Tähdet roikkuvat ikkunoissa, kun emme raskineet poiskaan ottaa. Oleskelunurkkauksia on ympäriinsä - melkein jokaisessa huoneessa. 


Teimme talveksi tytön työhuoneeseen oleskelupaikan - tyttöjen olohuoneen. Terassin sohvat ovat osittain talveksi siirtyneet sisätiloihin. Pojilla on peliluolassa oikea sohva, joka palvelee myös vierasvuoteena. Jokaisella on oma paikkansa rentoutua - saada hetkittäin omaa tilaa ja aikaa. 


Työn ja levon tasapaino on tärkeää. Yhteinen aika ja yhteinen suunta on tänä vuonna mietitty sekä keskulteltu. Toisten toiveet on hyvä huomioida, mutta itseäkään ei voi unohtaa. Mikä on sinun toiveesi tänä vuonna? Mistä unelmoit? 


Elinvoimainen ihminen uskaltaa antaa elämän kuljettaa. Joskus tuntuu hyvältä olla hukassa, kun suunta on oikea. 

Onnellista Uutta Vuotta 2017 teille ihanat lukijamme ja tervetuloa seuraamaan blogiani. 
Tervetuloa meidän kotiin 💜!

Anni 









torstai 2. helmikuuta 2017

Arjen unelmia


Arjen unelmiani ovat yhteinen aika perheen kanssa, kukat maljakossa, kodin sisustaminen, kirjoittaminen ja terveydestä huolehtiminen (ruoka ja liikunta). Niistä inspiroidun ja innostun. Eräs arjen unelmani on katsella tätä taideteosta eri valaistuksissa. Se on rentouttavaa ja voimaannuttavaa. Pyrin istahtamaan tässä kohtaa joka päivä hetkisen. 

Tämä viikko on ollut erilainen. Arjen unelma olisi, että saisimme ajan riittämään niihin asioihin, joita haluamme todella tehdä. Olen pohtinut uusia ajankäyttöstrategioita ja kokeillut myös käytännössä. Olen pessyt pyykit ajastimella öisin ja ripustanut ne aamulla kuivamaan. Olemme sopineet yhdessä tiskivuoroista. Viettäneet koti-illan vähintään kerran arki-iltoinakin.  Suunnittelen ruuat ja aamiaiset lasten kanssa - silloin joku muukin voi aloittaa ruuan tai aamiaisen kattamisen tai laittamisen. Olen kertonut perheenjäsenille, milloin haluan kirjoittaa (tutkimustani). Bloggaaminen on harrastukseni. Lepään riittävästi. Rentoudun tietoisesti. 

Joskus voi olla päiviä, että pitää jarruttaa. Hyväksyä se tunnetila.  Pysähdyttävä. Miten saat ajan riittämään? Onnistuuko se niin, että voit vielä hyvin. En pidä asioiden suorittamisesta.Tasapaino lisää onnen tunteita. Kun olemme onnellisia, kehossa vapautuu onnellisuushormoneja, olemme kiinnostuneita ja iloisia, ajattelemme positiivisia ajatuksia ja toimimme entistä päämäärätietoisemmin. 

Tyytyväisyyden tunne lisääntyy kuin vahingossa. Kuinka onnellinen olet juuri nyt? Hyväksy olotilasi - anna tunteiden tulla ja mennä. Arjen unelmani on ollut pitää koti kunnossa, mutta olen ollut ns "puolikuntoisena". Olen kuunnellut itseäni ja keventänyt arjen taakkaa, mutta olen harjoitellut tyytyväisyyttä - oppinut lisäämään hyvinvointiani kuunnellen sydämeni viestiä. Olen tuntenut kiitollisuutta ja myötätuntoa itseäni kohtaan - opetellut armeliaisuutta. 

Miten? Tein ajankäyttösuunnitelman. Voi kuulostaa hassulta, mutta halusin poistaa elämästäni "aikasyöpöt" asiat. Jätin tärkeimmät ja järjestelin asiat viikko-ohjelmaan niin, että hyödynnämme ns odotteluajatkin (lasten harrastukset). Luen kirjoja, valmistelen tekstejäni, teen minulle tärkeitä asioita silloin, kun lapsemme tekevät heille mieluisia juttujaan. Muistin myös vok- vapaat (varattu omaan käyttöön). Meillä se tarkoittaa yhteistä aikaa puolison kanssa. 


Toimeliaalle ja päämäärätietoiselle ihmiselle pysähtyminen voi olla vaikeaa. Huomaathan sinäkin pysähtyä ajoissa. Olen pysähtynyt ja luonut uusia aikatauluja arkipäiviini ja huomannut, miten olen voinut keventää oloani. Arjen unelmat ovat säilyneet ja olen saanut aikani riittämään tärkeille asioilleni. Olen kokenut onnen hetkiä. 

Onni on hetkiä - niiden huomaaminen on tärkeä taito. Tämän aamutakin pukeminen on yksi onnenhetkiäni. Se on matkamuisto joululomaltamme. On kysymys siitä, että ihminen tulee tietoiseksi näistä elämänsä pikku tuokioista ja on niissä läsnä. 

Anni